perjantai 9. elokuuta 2013

Prague Day. 1

Olisi hienoa, jos voisi kirjoittaa että kaikki sujuu reissussa kun elokuvissa, mutta harvoin niin kuitenkaan käy. Prahan reissu oli tästä varmaan taas mahtava muistutus.

Olin mielettömän tyytyväinen siihen, ettei ollut aamulentoa ja ettei täytynyt lähteä kotoa kauheella kiireellä kentälle. Pakkailin kamoja rauhassa ja yritin tappaa aikaa, kun välillä tuntui ettei se kulunut millään. No vähitellen lähdin kävelemään bussille, kun rahatkin piti käydä vielä vaihtamassa ennen lentokentälle lähtöä. Kävelin tyytyväisenä bussille, kun muistin etten ollut ottanut mukaan passia. Passi oli iloisesti lipaston ylälaatikossa. Eikun matkalaukun kanssa U-käännöstä ja takaisin kotiin. Tämän takia kusin aikatauluni ja sitten sainkin jo soitella Sallalle, että checkaa mut lennolle samalla kun itsensä. Tässä ei ollut mitään ongelmaa ja Sallahan jo istuikin bussissa matkalla kentälle. Ilmoitin, vielä että käyn hakemassa nopeasti Forexilta rahat, kun en ole aikaisemmin ehtinyt siellä käymään. Tähän puhelimen toisesta päästä alkoi kuulua naurua ja Salla ilmoitti nostaneensa juuri lompakon täyteen euroja, kun ei ollut ajatellut edes sen enempää mikä rahayksikkö Prahassa olisi. :D

Naurettiin meille ja tuntui kun oltaisiin lähdössä ensimmäistä kertaa elämässämme matkalle. Oltiin just niin niitä turisteja, joille nauran viikonloppuisin omalla sohvalla matkaoppaita katsoessa. Onneksi rikoin varmaan ennätyksiä ja viiletin Kampista Rautatieasemalle hakemaan rahaa ja sieltä Rautatientorille bussiin. Olin 10min hoitanut kaiken tarvittavan ja sain huomata, etten ollutkaan kussut koko aikatauluani.

Enää ei sattunut minkäänlaisia kömmähdyksiä ja niin saatiin siirtyä ongelmitta koneeseen.


Sitten laskeuduttiinkin jo Prahan kentälle. Meillä ei ollut mukana kun käsimatkatavarat, joten sai suunnata heti busseille ja keskustaan. Ostettiin kuskilta liput, joilla oli hintaa 40korunaa eli noin 1,50€. Lippu oli voimassa 90min ja näin sisälsi myös metrolla matkustamisen.

Meidän hostelli oli aivan keskustan tuntumassa. Checkattiin itsemme hostellille ja lähdettiin tekemään vähän kierrosta yössä.
 

 
Porukkaa oli tosi paljon liikkeellä ja ennen kaikkea nuorta porukkaa. Käveltiin Kaarlesillalla ja se oli yhtä täynnä turisteja niin kahdentoista aikaa yöllä, kun yhden aikaa päivällä. Porukka kuvaili itseään INRI -ristin luona ja toiset joi kaljaa pienissä ringeissä. Kaikille siis jotain...


Kauhean kauaa ei jaksettu kuitenkaan liikkeellä olla. Päätettiin lähteä nukkumaan, jotta jaksetaa herätä ajoissa uuteen päivään.

-A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti