torstai 29. maaliskuuta 2012

Interrail 2012...

Matkakuume on alkanut jo nousta, vaikka Pietarin reissusta ei ole kuin kuukausi aikaa. Onneksi tämänkin saa tukahdutettua reilu kuukauden päästä. Lennot on varattu ja kohteet myös noin suunnilleen päätetty.  Ei haluttu suunnitella koko reissua aivan valmiiksi. Tuntuu kivemmalta, että voi osan reissusta toteuttaa täysin spontaanisti.
Lähdetään toukokuun puolen välin jälkeen pariksi viikoksi kaveriporukalla reilaamaan. (Viime vuonna oltiin muuten samoihin aikoihin samalla porukalla Oslossa.)  Tarkemmin 18. toukokuuta lennetään Roomaan ja reissu alkaa sitten sieltä. Tuntuu ihanalta ajatella, että pystyy ”nollaamaan” kaiken opiskelun jälkeen ja rentoutumaan ennen kesäkuussa alkavia töitä.

Luvassa olisi kolme meille uutta maata; Italia, Slovenia ja Kroatia. Noi kaikki maat vaikuttavat niin upeilta. Ehkä noihin kaupunkeihin ja niiden tarjontaan voisi tutustua myös vähän paremmin.  :DDD Mitähän kaikkea täytyy ja haluaakaan nähdä???
BTW, ollaan varattu Ljubljanasta ehkä söpöin hostelli ikinä.

Olisin valmis lähtemään jo matkaan…
-A

4 kommenttia:

  1. Sloveniaa ja Kroatiaa voin kyllä mainostaa ;) Minkä hostellin varasitte Ljubljanasta? :) Sloveniassa kannattaa ehdottomasti reissata myös Piranissa ja Bohinj-järvellä :) Ja myös Bledissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alibi Hostel (sijainti ja hinta vaikutti eniten varausta tehdessä...)
      Kiitos vinkeistä, pitää tutustua noihin enemmän. :)

      Poista
  2. Oi, kuulostaapa ihanalle! Olin itse viime vuonna Roomassa ja se oli kyllä tosi upee kaupunki. Kannattaa käydä ainakin pantheon kirkolla, kurkistamassa avaimen reiästä vatikaanin kirkkoa ja itse vatikaanissa. Ja tietysti colosseumilla. Meillä itsellä oli toi hyvä hotelli kaupungin ulkopuolla ja täytyy kehua julkista liikennetta. Vaikka välillä eksyimmekin paikallisvuoroon, jossa matkustimme lähtöpaikasta vahingossa takaisin lähtöpaikkaan puolen tunnin mittaisella viidakkolinjalla, löysimme joka päivä kaupunkiin hyvin aikatauluin.. :D
    -sofia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy laittaa korvan taakse noi ehdotukset ja vinkit...
      kiitti niistä. :)

      Poista